9. luukku: Taide ja liike ”luonnon piirtämänä”

Halusin tänä jouluna kirjoittaa teille tekstin, joka yhdistää taiteen ja liikkeen – kaksiasiaa, jotka kulkevat yllättävänkin kauniisti rinta rinnan. Taide syntyy uskalluksesta kokeilla, leikkiä ja heittäytyä, ja niin syntyy myös hyväolo liikkeen kautta. Molemmissa pienetkin eleet merkitsevät, ja molemmat tuovattilaa hengittää arjen keskellä. Tuntui luontevalta tehdä teille pieni joululuukku, jokakannustaa …

2. luukku: Kurkistus kemian opettajan vapaa-aikaan

2. luukku: Kurkistus kemian opettajan vapaa-aikaan

Soutuharrastus lähti liikkeelle hetken mielijohteesta osallistua kaveriporukan kanssa Sulkavan suursoutuihin 60 km matkalle 2007. Sittemmin liityin Keravan Urheilijoihin ja naisten joukkueeseen. Siitä se sitten lähti. …

Kirkkoveneitä

Jos odotat tämän jutun olevan härski, palaa takaisin seiskaluokalle! Keskiviikkoiltapäivällä 4.9. yksi koulumme liikunnan ryhmä tutustui uuteen lajiin: kirkkovenesoutuun. Lajia ei Juha …

Taiji – taistelua tanssien

Käytännön kautta oppii tunnetusti parhaiten, ja tämän saimme todeta Kiinan kulttuuria käsittelevällä kurssilla (HI6). Meidän historianryhmämme sai mahdollisuuden tutustua ikivanhan kiinalaisen taistelulajin …