Ylioppilas Ramona Koudounis: “Jos toivoa ylipäätään on olemassa, se on juuri meissä”

Arvon juhlavieraat, koulun henkilökunta sekä tietenkin upeat uudet ylioppilaat. Juhlistamme tänään meidän valmistuvien suurta urakkaa ylioppilaskokeiden parissa sekä kahdentoista vuoden oppivelvollisuuden päättymistä uuteen elämänvaiheeseen siirtyessä. Vaikka ajatukset seikkailevat jo tulevissa juhlissa ja illan menoissa, toivon, että ylioppilaan puhe nostattaa juhlatunnelmaa entisestään.

Kun minua pyydettiin kirjoittamaan puhe valmistujaisjuhlaamme varten, en aluksi tiennyt, mitä haluaisin sanoa. Sen lisäksi, että olin jo palauttanut koulun tietokoneen ja minun oli pakko turvautua kynään ja paperiin, tuntui hankalalta kirjoittaa jotain inspiroivaa ja voimaannuttavaa, samalla kun ajatukset ovat täynnä vallitsevan maailmantilanteen kauheuksia ja epäoikeudenmukaisuuksia. Kaikki hallituksen leikkauksista voimistuvaan ilmastokriisiin ja palestiinalaisten kansanmurhaan luovat syvän merkityksettömyyden ja voimattomuuden tunteen, kun koko maailma tuntuu pyörivän vain valuutan ja väkivallan säännöillä.

Kun sitten lopulta istuin alas kirjoittamaan, aika viime tingassa kuten muutenkin lukiossa on tapana, muistin keitä yleisössä tulee istumaan. Silloin tajusin, että jos toivoa ylipäätään on olemassa, se on juuri meissä.

Hakiessani Torkkeliin kolme vuotta sitten ensisijainen toiveeni oli löytää paikka, jossa arvostetaan koulunkäynnin lisäksi avoimuutta, suvaitsevaisuutta ja empatiaa. Rakastan tässä koulussa ja meissä opiskelijoissa juuri sitä, ettemme ole vain sokean tottelevaisia tulevia veronmaksajia, vaan luovia, fiksuja ja kriittisiä yksilöitä, jotka eivät anna päättäjien leikata esimerkiksi kulttuurista noin vain. Maailma on jatkuvassa muutoksessa, mutta me voimme vaikuttaa muutoksen suuntaan. Ainakin oma epätoivoni hälvenee, kun näen teidät ja muistan, kuinka upeita ja vahvoja ihmisiä tänään juhlistetaan.

Olo tänään on onnellinen, mutta samalla hieman haikea. Tiemme kohtasivat Torkkelinmäellä muutaman vuoden ajaksi ja nyt niiden on aika jälleen erota, kun kaikki lähtevät raivaamaan omaa uutta polkua. Siitä huolimatta, että yhteiselo kesti vain lyhyen hetken, käteen jää lukemattomia muistoja, joihin palata mielen kuvissa. Auringon ottaminen Pengerpuistossa, nauruntäyteiset hetket käytävillä ja ruokalassa sekä taidekursseilla opitut kädentaidot ovat muovanneet ainakin itseäni. Myös abivuoden telttailu, penkkarit ja risteily ovat tärkeitä muistoja, joskin joissain tapauksissa alkoholin huurteisia. Tärkeintä tässä matkassa ovat kuitenkin olleet luodut ystävyyssuhteet, jotka kestävät varmasti minkä tahansa globaalin kriisin.

Juhlasalin ovien takana odottaa uusi elämä, mutta en voisi olla kiitollisempi kaikille teille kanssaopiskelijoille, joiden kanssa olen saanut jakaa viimeiset vuodet. Tuhannet kiitokset ja onneksi olkoon me!

Ramona Koudounis, kevään ylioppilas

KUVAT Katja Särkkä