Kolmen ylioppilaan puhe keväällä 2026
Tänä vuonna peräti kolme uutta ylioppilasta Lauri, Sylvia ja Elsa pitivät yhdessä puheen, joka toi juhlaan häivähdyksen kouluarkea ja torkkeleiden hyväntuulista huumoria. He aloittivat abivuonnaan uuden tavan pitää aamunavauskuulutuksia. Heille on valittu jo seuraajat.
Hyvät rehtorit, opettajat, vanhemmat, muu juhlaväki sekä erityisesti rakkaat kanssavalmistujat!
“Moikka ja ihanaa ensimmäistä koulupäivää kaikille tossuille! Ollaan varmaan kaikki vielä ihan kesätunnelmissa, vaikka arki alkaa tässä pikkuhiljaa tavalliseen tapaan rullaamaan. On mukava päästä näkemään kavereita, tuttuja sekä tietenkin myös uunituoreita ykkösiä.”
Näin kuului keskusradiosta meidän abivuoden ensimmäinen aamunavauksemme. Näiden aamunavausten kautta me kolme olemme tutustuneet paremmin toisiimme ja yrittäneet piristää torkkeleiden päivää. Juuri näiden kuulutusten takia seisoo nyt edessänne yhden sijaan kolme puhujaa: Lauri, Sylvia ja Elsa.
Tänään olemme täällä Kulttuuritalolla juhlistamassa meitä kaikkia raskaan työn raataneita lukiosta valmistuvia. Kun lukiolainen käy läpi metamorfoosin, kuoriutuu väsyneestä abista siipensä avannut ylpeä ylioppilas. Tämän prosessin päätteeksi ylioppinut yksilö tunnetusti tietää kaikesta kaiken. Sen merkiksi hän on voinut painaa päähänsä puhtoisen valkoisen lakin. Olet nyt täällä tässä hetkessä ja voit olla ylpeä siitä.
Viimeisen kolmen vuoden aikana on tapahtunut monia niin kouluamme Torkkelia kuin meitäkin muuttavia asioita. On muodostettu merkittäviä ystävyyksiä, muutettu uuteen opetuspisteeseen Siltavuorenpenkereelle, maalattu seiniä sekä hankittu puhelinparkit – ja hetkessä unohdettu ne. Meillä on ollut kaiken maailman asujaiset ja masujaiset. Olemme tanssineet wanhat Paasitornissa ja olleet jäätyä pystyyn penkkarirekkojen kuormalavoilla. Olemme uhmanneet ylioppilaskoesaleja ja kädet täristen tarkistaneet wilmasta kirjoitustuloksia. Tämä kaikki on jättänyt meihin jälkensä: hiuksemme ovat vaihtaneet väriä ja rustot saaneet lisää lävistyksiä Torkkeli-vuosien varrella.
Kolmessa vuodessa maailmakaan ei ole seisahtunut. Suomessa on uusi presidentti ja yhä korkeammalle karkaava hintataso. Työttömyys kasvaa, ja maapallomme keskimääräinen lämpötila on yhä nousussa. Ihminen on lentänyt kuuhun poliittisten ääriliikkeiden rehottaessa maan kamaralla.
Maailman myllertäessä on lukio ja etenkin kuvataidelukio antanut meille tärkeitä eväitä. Kolme tärkeää, ainutlaatuista oppia Torkkelista ovat luovuus, kriittinen ajattelu sekä suvaitsevaisuus. Yhteiskunnassa tarvitaan hyötyajattelun lisäksi myös luovaa ongelmanratkaisua, jota olemme oppineet erilaisten taideprojektien parissa. Disinformaatio on aikanamme valloillaan, mutta lukiosta olemme saaneet välineet valheiden verkon läpi näkemiseen. Koulumme hyväksyvä ilmapiiri saa myös tuntemaan, että jokaisen näkemyksellä on merkitystä. Torkkelissa hyväksytään niin voimakkaat kannanotot kuin hulluttelukin.
“Moi moi moi pikku tossut, lutuset söpöt pienet possut! Täällä taas me kolme ollaan, kääntämässä aamun kympistä nollaan. Eikun hups! Juuri toisinpäin, me piristetään näin.”
Kaikille ihanille tossuille olemmekin halunneet tehdä aamunavauksia välillä runomitassa, välillä laulaen Tonttujen jouluyön tahtiin ja välillä vain toimittaen tärkeitä opiskelijakunnan hallituksen tai abitoimikunnan ilmoitusasioita. Kaikesta tästä opettajainhuoneessa tapahtuneesta sekoilusta huolimatta ovat ainakin opettajat olleet innoissaan ja kannustavia. Tämä onkin yksi niistä lukuisista asioista, joita jää kaipaamaan Torkkelissa. On vaikea kuvitella, miltä opiskelu olisi näyttänyt ilman heitä.
Ilman opettajia emme olisi nyt tässä. Tässä seisomassa, tässä odottamassa. Odottamassa puheen päättymistä, juhlinnan alkamista sekä tulevaisuuden saapumista. Vaikka olemmekin siirtymässä seuraavaan vaiheeseen ilman yhteistä jatkumoa, niin kuitenkin meitä kaikkia yhdistää epävarmuus tulevasta. Vaikka olisi tiedossa jokin opiskelupaikka tai varma välivuosi, voi kuitenkin kaikki lopulta kääntyä ylösalaisin. Epävarmuudessa vellominen on epämukavaa, mutta on tärkeää oppia kohtaamaan se. Otetaan siitä kiinni ja mennään kohti sitä, mikä eniten pelottaa.
Viimeinen lukiovuotemme on sattunut osumaan siunattuun vaiheeseen koulumme satavuotista historiaa: nimittäin tismalleen sadan vuoden merkkipaalun kohdalle. Tämä on merkinnyt vielä tavanomaisesta abivuodesta poikkeavaa erityisohjelmaa. Monet lukiouramme viimeisistä kuvataidekursseista keskittyivät luomaan teoksia juhlavuoden näyttelykokonaisuuksiin. Lisäksi opiskelijoiden osalta juhlavuoden huipentuma oli lokakuisena iltana järjestetty opiskelijoiden 100-vuotisjuhla, joka kokosi tossut yhteen juhlan ja elävän musiikin äärelle. Olemme osa 100-vuotista jatkumoa ja Torkkelin yhteisöä, joka heijastaa aina omaa aikaansa.
Lukiossa meistä on versonut älykkäitä ja huomaavaisia nuoria aikuisia. Torkkelista olemme saaneet luovaa ajattelua ja uskoa itseemme. Varomatta olemme uskaltaneet myös kommeltaa, mutta jälkeenpäin oppia jotakin tehdyistä lukemattomista virheistä. Meillä on vielä monta vuotta näitä virheitä ja puristusta edessä, mutta täytyy muistaa, että jokainen horjahdus on askel kohti oikeaa suuntaa. Täytyy uskaltaa unelmoida rohkeasti, sillä unelmat ovat ainoa asia, mikä vie meitä eteenpäin tässä elämässä. Seuratkaamme siis niitä.
Hyvät torkkelit, rehtorit, opettajat, henkilökunta, vanhemmat ja muu juhlaväki! Tämä on nyt meidän vihoviimeinen kuulutuksemme. Vanha sanonta pitää ehkä paikkansa: aika rientää, kun pitää hauskaa. Sillä onhan lukiossa ollut hauskaa. Tästä on pitkälti kiittäminen erityisesti rakkaita vuosikurssitovereitamme, joiden kanssa vuodet on jaettu. Me oikeesti tehtiin tää! Ei meillä muuta ilmoitusasiaa, joten moikka! Miau!
Lauri Nykänen, Sylvia Rusanen ja Elsa Vormala
KUVAT Loviisa Kangas
