Wanha Vili Kojonen: ”Löydä oma totuutesi siitä, kuka olet”
Hyvät vanhat, hyvät vieraat, hyvät opettajat. Hyvä 100-vuotinen Torkkeli.
On kulunut tasan 554 päivää siitä, kun me 24-vuosikurssin opiskelijat saavuimme ensimmäistä kertaa Torkkelinmäelle. Sinä päivänä, seitsemäs elokuuta, aurinko paahtoi juuri sopivasti, ettei hiottanut liikaa, mutta kesän tunnelma liehui vielä ympärillämme. Torkkelin tonttia rajasivat vielä korkeat lehtipuut ja Pengerkadun Taidetalon tilat olivat vielä aktiivisessa käytössä. Pengerpuistossa heräilivät väsyneet abit ja yliabit rankasta abitelttailustaan. Ruokana oli kalapuikkoja ja perunaa, ja ruokala oli tuoreeltaan maalattu valkoiseksi. Juhlasalin lattia oli uudistettu. Aulan vessoja ei ollut vielä maalattu, ja niitä koristi mitä mielenkiintoisimmat piirrokset, tarrat ja anekdootit. Itse livahdin koulun esittelykierroksen välissä sinne piirtämään.
Tuosta päivästä tuntuu olevan nyt jo iäisyys. Silloin Sörnäistä sivuavat kerrostalot tuntuivat korkeammilta ja tiet vilkkaammilta. Tuo lämmin elokuu vuodelta 2024 tuntuu jo niin kaukaiselta, vaikka samalla ehkä välillä tunnen, etten ikinä sieltä lähtenyt. Paljon on tapahtunut tässä ajassa. Seuraamme on liittynyt vaihdosta palanneita ja kakkosella koulua vaihtaneita. Yhtäkkiä olemme jo tässä päivässä, vuoden 2026 vanhojen tansseissa.
Vanhojen tanssit ovat jo suhteellisen pitkään Suomessa elänyt perinne. Vanhojen pukukoodi on muuttunut suuresti perinteen naamiaismaisemmasta ajasta. Äitini esimerkiksi tanssi vanhat ukkini rippipuvussa. Vanhat koltut ovat siis vaihtuneet säkenöiviin tanssiaismekkoihin. Asuja etsitään kauan, katsotaan netistä, kirpputorilta, myymälöistä. Onkin siis mahtava nähdä se panostus, mutta vielä suuremmin moninaisuus, jota eri opiskelijoiden asuista löytyy. Ja se on alinomaa minusta Torkkelissa hienoa.
Torkkeli on jo kauan ollut “erilaisten koulu”. Itse kuulin ensimmäisen kerran Torkkelista, kun seitsemännellä luokalla isoveljeni tokaisi minulle: “Näytät siltä, että käyt Torkkelia.” Aluksi hieman kapinoin titteliä, mutta aloin tutkia asiaa ja niin tästä lukiosta tulikin tavoitteeni. On mahtavaa opiskella niin suvaitsevaisessa ympäristössä, jossa saan opiskella rauhassa, ilman häirintää. Kuitenkin välillä pohdin, miksi minun pitää hakea eritoten tiettyyn kouluun välttyäkseni häirinnältä. Miksen saisi olla missä tahansa Suomen lukiossa suvaittuna? Asia ihmetyttää minua. Mutta sitä kiitollisempi olen, että tämänlainen lukio on olemassa.
Muistan, kun vanhojen tanssit olivat vielä kaukainen pilke tulevaisuudessa. Ja nyt me olemmekin jo näin vanhoja. Eritoten koulumme vanhimpia. Suurin yllätys ainakin henkilökohtaisesti on, että en muuttunutkaan väläyksessä upeammaksi ja viisaammaksi aikuiseksi. Ehkä pitää ottaa huomioon se tosiasia, että valitettavasti meistä kenestäkään ei tule koskaan valmista ihmistä. Aina täytyy oppia uutta, niin kuin vaikkapa nämä kaikki erilaiset tanssit! Tästä iso kiitos Joannalle!
Teille vanhoille haluan vielä sanoa. Löydä oma totuutesi siitä, kuka olet. Ja älä anna kenenkään vaikuttaa siihen. Älä anna kenenkään päättää puolestasi, missä roolissa tanssia, pitääkö pukua vai mekkoa, maalatako huulia. Sillä vain sinä tiedät, mikä totuutesi on.
Vili Kojonen
KUVAT Aya Lohvansuu ja Loviisa Kangas